Tikkurilan kutsukilpailut 14.-15.1.12

Varhaisin lauantai aamuna Blue Diamonds valmistautui jäähallilla tulevaan koitokseen. Olimme heränneet aikaisin tullaksemme pirteinä aamujäälle fiilistelemään viimeisiä kokonaisia ennen kilpailuja. Ennen kuin bussi starttasi Synergia-areenan pihasta kävimme nauttimassa mainion aterian ravintola Hurrikaanissa, sekä rentouduimme toistemme seurassa.
Matkan jälkeen majoittauduimme hotelliin ja nautimme illasta herkullisen ruoan ja loistavien esityksien lomassa. Näimme jopa tulevan presidenttimme Sauli Niinistön.
Nukuimme makoisasti hotellin pehmoisilla sängyillä ja heräsimme energisinä uuteen aamuun kello 6. Meikkasimme ja laittauduimme muutenkin kisakuntoon. Kävimme vielä herkuttelemassa aamiaisella, ja sitten olikin jo aika suunnata kohti Tikkurilan Valtti Areenaa.
Hallilla tunnelma oli jo korkealla, sillä minorisarjan kilpailut olivat jo käynnissä. Aloittaessamme alkuverryttelyn jännitystä oli ilmassa, mutta joukkueemme piti timanttisen kovat hermonsa kurissa. Lämmittely sujui hyvin, saimme fiiliksen kohoamaan ja ennen kuin huomasimmekaan oli jo aika lähteä tallustamaan pukukoppia kohti. Vaihdoimme kisapuvut päällemme, korjailimme kampauksiamme, viimeistelimme meikkejämme, solmimme luistimemme ja sitten olikin jo SHOWTIME! Esitys meni upeasti! Siniset timantit säihkyivät koko ohjelman ajan ja pystyimme olemaan tyytyväisiä suoritukseemme. Niimpä lähdimme iloisin mielin vielä pikaiseen loppuverraan.
Palkintojenjaossa kuulimme sijoittuneemme hienosti hopealle ja päässeemme näin tavoitteeseemme. Olimme todella iloisia ja ylpeitä saavutuksestamme ja bussimatka kotiin kuluikin juhliessa upeita mitaleja kaulassamme.

By: Bestat Bertat (Viola, Janica, Sara, Emppu, Leena, Eerika ja Janna)

1 kommentti: