Blue Diamonds

Blue Diamonds kausi 2015-2016 starttasi heinäkuussa uudella joukkueella. Heinäkuussa mm. leireiltiin Piispalassa ja alettiin kasaamaan uutta kisaohjelmaa...

LOPPUKANEETTI

                                                
Meillä on tosi mahtava kausi takana - saimme kaksi pronssimitalia ja kauden huipensi hopeamitali Kroatiasta! Jäänäytöksessä meidät palkittiin Vuoden Menestyneimpänä Joukkueena :)

Ja kaikki alkoi siitä...  Kun saimme neljä pirtsakkaa tyttöä lisää jengiimme. Keväällä treenasimme perustaitoja ja tutustuimme toisiimme. Olimme toukokuun lopulla Piispalassa leirillä, jonka jälkeen siirryimme kesälaitumille, omatoimiseen treeniin. Palasimme heinäkuussa treenaamaan yhdessä ja kävimme Piispalassa ohjelmanteko-leirillä.

Preasesonissa yllätyimme positiivisesti ja saimme lisää puhtia harjoitteluun.

1.- ja 2.-valinnoissa toimme molemmista pronssit kotiin ja varmistimme Sm-finaali paikan :)

Joulun jälkeen koimme alamäkiä, mutta niistäkin selvisimme yhdessä, yhteen hiileen puhaltaen <3

Sitten koitti kauden pääkisa, Sm-kilpailut. Valmistauduimme hyvin mahtavalla valmennuksella ja pilke silmäkulmassa ja teimme asenteikkaan suorituksen joka ylsi Sm-5-sijalle ! DREAMS COME TRUE !

Sm-kisojen jälkeen lähdimme melkein heti kohti Kroatiaa. Joillekkin se oli ensimmäinen lentomatka ja jopa ensimmäinen ulkomaanmatka ! Jännitystä, hyvää ruokaa (jota oli PALJON), shoppailua, hauskanpitoa ja mahtavia muistoja,  riitti paljon ! Se oli aivan mahtava kokemus - kaikki, ventovieraatkin kannustivat suoritusta, ja kaikki olivat tosi ystävällisiä,aurinko paistoi ja me teimme kaiken yhdessä! Itse kisassa ylsimme toisiksi, jota juhlistimme luistelijoille järjestetyssä Skater Partyssa. 



Kiitos kaikille mahtaville luistelijoille, huikeille ja taitaville valmentajille, huolehtiville jojoille ja kannustaville vanhemmille tästä mahtavasta kaudesta ! Vaikka ei se aina ollut ruusuilla tanssimista, oli se todella antoisaa ja sydämmeen painuvaa! Tämä tullaan aina muistamaan, sillä niinkuin ollaan jo monta kertaa todettu, SINISET TIMANTIT OVAT IKUISIA ! :*

Tämä BD kiittää, kuittaa ja siirtyy uusiin kujeisiin, kohti Sm-junnuja ;) <3

SUURELLA SYDÄMELLÄ<3: kaput - Linda, Emilia ja Essi







  

Kroatian Zagreb Snowflakes Trophy 2013! ;D

Lähdimme ke-to välisenä yönä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää innoissamme. Lensimme aamulla Zagrebiin Munchenin kautta (jossa yritimme epätoivoisesti päästä Starbucksiin)... ;)

Kroatiassa olimme perillä yhden aikaan torstaina. Majoittauduimme hotelli Lagunaan, söimme ja pälyilimme ympärillemme. Suomea meidän kanssa (samassa hotellissa) oli edustamassa Joensuun junnujoukkue Les Miracles. Torstai-iltana meillä oli vielä ylimääräinen jää, jossa ohjelma meni ihan hyvin ja vähäsen petrattavaakin jäi lauantaille. Torstaina oli myös arvonta ja kuulimme että luistelimme 4. eli viimeisinä ja se oli meille hyvä paikka! :)

Sitten hyvin nukutun yön jalkeen tuli perjantai. xD Maukkaan aamupalan jälkeen lähdimme "vähän" shoppailemaan Zagrebin keskustaan, jonne pääsimme pienten harhailujen jälkeen. :)
Shoppailimme ja söimme hyvää ruokaa ja pidimme oiken hauskaa! Monien shoppailukassien kanssa pääsimme illalla kuitenkin takaisin hotellille. Hotellilla pidimme huisin hauskan illanvieton ja kävimme nukkumaan.

Lauantaina heräsimme innoissamme tulevaan päivään. Aamupalan jälkeen lähdimme kisaharkkaan, joka oli ihan hyvä ja antoi meille luottamusta (ja vähäsen parannettavaa xD) illalle. Harkan jälkeen menimme takaisin hotellille laittamaan hiuksia ja meikkejä. Valmistautumisen ja hyvän ruoan jälkeen suuntasimme takaisin Dom Sportova Areenalle. Lähdimme luottavaisin mielin tekemään verraa, jonka teimme puoliksi ulkona, koska sisätiloissa saatiin lämmitellä vain puolisen tuntia. Puku päälle, luistimet jalkaan ja Suomen Blue Diamonds oli valmis menemään jäälle. Katsomosta raikuivat Suomi, Finland -huudot ja suomenliput heiluivat. Ohjelma meni oikein mukavasti, vaikka vähän haparointia sinne mahtuikin. :) Pisteiksi saimme mahtavat 53,29 eli kauden ennätyspisteet! Niillä pisteillä jäimme kuitenkin hopealle ja kisan vei Venäjän Sunrise-2 (56,42), pronssille Kroatian Zagreb Snowflakes (22,91) ja 4. oli Ice Cats Kroatiasta (12,49). Katsoimme vielä junnut ja sennut ja menimme palkintojen jakoon. Saimme pokaalin, kukat ja hienot mitalit. Suomi sai siis hopeaa molemmissa sarjoissa! Mahtavan päivän päätti Panorama hotellilla Skater's Party, jossa juhlimme ja tanssimme muiden joukkueiden kanssa (otimme oppia Venäjän joukkueilta xD) ja vietimme oikein hauskaa iltaa! Teemukin innostui tanssimaan ja oli oikein suosittu muiden joukkueiden keskuudessa!;) Juhlimme noin yhteen asti ja oli aika lähteä hyvistä bailuista unten maille.

Sunnuntaina oli viimeinen, mutta nautinnollinen päivä Zagrebissa. Päivällä lähdimme taas keskustaan shoppailemaan ja nauttimaan! Söimme hyvää ruokaa (jälleen), shoppailimme ja elimme todellista turisti-elämää :).
Maanantaina herätys oli aika aikaisin ja lähdimme lentokentälle. Lennot meni taas hyvin ja illalla olimme takaisin kylmässä Suomessa ♥ Iloisina ja väsyneinä lähdimme bussilla Helsingistä Jyväskylään ja matkalla kävimme syömässä tutulla ABC:llä viimeisen aterian ♥ :)
                                                                                                                                        By: Dyylikkäät :D

SM-FINAALI 23.2.2013 ;)

Kisat käytiin meille jo tutulla HK(nakki)-Areenalla. Lähdimme Turkuun perjanataina päivällä. Ennen starttia teimme hyvät viimeistelyharkat synellä ja söimme maukasta ruokaa Hurrikaanissa. Bussimatka sujui rattoisasti ihanaa Barbi-leffaa katsellessa! xD
Kun saavuimme hotelli Cumulukseen, menimme syömään hyvää illallista. Ennen illanviettoa aloittelimme jo kampauksien tekemistä. Illanvietossa katselimme mahtavia esityksiä ja kävimme iloisina nukkumaan.

Lauantaina oli aikainen herätys ja lähdimme tekemään kisaharkkaa , joka meni hyvin ja toi päivään varmuutta! Hotellilla laitoimme loput hiukset, meikit (katsoimme Americal Idolia) ja lepäsimme. Kaikilla oli hyvä mieli lähteä tulevaan kisaan!
HK-Areenalla teimme kisa av: n ja sitten olikin jo SHOWTIME!! Ohjelma onnistui hyvin ja olimme tyytyväisiä. Pisteiksi saimme hyvät 49.36! Esiinnyimme jo toisina, joten näimme muidenkin noviisijen ohjelmia. Päivän lopputuloksena oli Suomen 5. paras joukkue ja kaikilla hymyilevät suut ;) Näin tuli taas yksi tavoite täytettyä! Sennujen lyhkärin jälkeen lähdimme iloisina kohti Jyväskylää!! (Hesen ja karkkien  kautta tietenkin xD)

                                                                                                                      By: D-ryhmä Dyylikkäät ♥

Tammikuu

Treenasimme tammikuussa ahkerasti ja iloisella mielellä helmikuussa kisattaviin SM-kilpailuihin ja Kroatian-kv-kilpailuihin.
  Panostimme erityisesti perusluisteluun ja ylävartaloon !
Ohjelmassa panostimme elementteihin,siirtymisiin ja askeleihin ( teimme tammikuussa monia kokonaisia).
  Tammikuussa oli myös kuntotestit,joissa kaikki pärjäsivät todella hyvin (:
Kuntopuolella treenasimme loikkia,keskivartaloa ja nopeutta.
  Oheisilla teimme lajiharjoitteita,ohjelmaa,tansseja ja ryhmäytymistoimintaa :D
Meillä oli myös esiintymiset Jyp:in ja Jyp-akatemian pelissä !
Jossa saimme näyttää,mitä osaamme !!(:

Eteenpäin jatkamme vielä kovalla ja nöyrällä tekemisellä !!

Innolla kisoja odotellen !


BY: C-ryhmä (Allu,Teme,Lintz,Jansku ja Arska)

Joulukuu

Perjantai 7.12 lähdimme bussilla hesaan 2- valintoihin iloisin mielin. Saavuimme hotellillemme Grand Marine, laitoimme kiireellä meikit ja kynsilakat, hiukset laitoimme jo bussissa. Ja istuimmekin jo bussissa. Siellä huomasimme että monelta oli unohtunut jotain kotiin tai huoneeseen ja sit soiteltiin Jyväskylään et voisko puuttuvia tavaroita Tuua junnujen mukana tänne hesaan. Kun oltiin hallilla mentiin heti lämppäämään ja sitten jo koppiin, kopissa kaikki sujui hyvin, kunnes aadalla rupesi vuotamaan verta nenästä ja sitähän tuli paljon. Aada pääsi kuiteskin jäälle. Kisaharkka ei mennyt ihan odotetusti, mutta ihan hyvin. Sitten lähdettiin hotellille ja mentiin syömään ja kun oltiin syöty nii mentii illanviettoon ja sit nukkumaan.

Aamulla herättiin ja käytiin aamupalalla. Sit mentiin laitta...maan hiuksia ja meikkejä. Ja lähdettiin hallia kohti, kun oltiin perillä saatiin unohtuneet tavarat. Mentiin alkuverkkaa ja nostettiin fiilistä. Sitten olikin jo aika mennä koppiin ja sen jälkeen jäälle, oli meidän vuoro näyttää että mitä me osataan! Ohjelma meni tosi hyvin vaikka 1 kaatuminen tuli. Menimme iloisina loppuverraamaan ja sen jälkeen syömään spagettia.
Katsoimme muita joukkueita ja kannustimme myös junnujamme. Menimme palkintojenjakoon ja saimme pronssiset mitallit kaulaamme. Sitten lähdettiinkin jo kotia kohti . Kotimatka sujui hyvin kävimme matkanvarrella täyttämässä maahamme hesessä.

Kisojen jälkeen lähestyi seuran joulujuhla jonne harjoittelimme uuden hienon ohjelman.

Ja sitten siihen maagiseen hiihtoreissuun. Se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan sillä Allu kaatui alamäessä ja sai aivotärähdyksen ja mojovan mustelman silmäkulmaansa. Aadalla tuli verta nenästä kun kaatui. Hiihtomaassa meillä oli talviolympialaiset ja JEE ryhmä voitti sen. Kaikki sai vaahtokarkkeja palkinnoksi ja saimme pistaa niitä ja makkaroita tulille ja sit paluu matkalla emppu kaatui ja sai aikamoiset ruhjeet naamalleen, mutta kaikki kuitenkin selvisi tuosta reissusta :D Iloisin mielin kohti tulevaa. :)


B-ryhmä (:

1. Valinnat

Lähdimme iloisin mielin synen pihalta bussilla , kun olimme ensin tehneet hyvän aamuharkan ja syöneet lasagnea =)

Saavuimme hotellille ja ehdimme rauhassa ( ? ) valmistautua kisaharkkaan. Kävimme taas syömässä ja sen jälkeen lähdimme kohti Hakametsän jäähallia. Alkuverran jälkeen teimme kisaharkan. Se meni hyvin ja loimme hyvän pohjan seuraavalle päivälle. Hotellilla pidimme illanvieton ja afrikkalainen joulupukkikin käväisi kylässä :D . Saimme jojoilta iltapalan mukaamme huoneisiin ja kävimme nukkumaan.

 Aamupalalla kaikki olivat pukeutuneet teeman mukaisesti ja kuvasimme toistemme asuja :) . Maukkaan aamupalan jälkeen aloimme valmistautumaan kisaan.

Hallille päästyämme söimme jauhelihaa ja pastaa ja katsoimme muita joukkuieta. Sitten aloitimme nostattamaan fiilistä av:ssa ja menimme koppiin.

Kisasuoritus oli ihan hyvä ja yllätykseksemme olimme kolmansia <3 . Katsoimme junnut ja haimme mitalit. Sitten lähdimme kotimatkalle bussilla, jossa oli villi tunnelma .

By : Kuninkaalinen A-ryhmä

PreSeason 20.10.2012 ;)

Lähdimme klo: 7.30 kohti Pirkollan jäähallia iloisin mielin. Matkustimme junnujen kanssa samalla bussilla.
Katoimme matkalla hyvää leffaa ja nauroimme PALJON! :D Kun päästiin hallille sunnattiin suoraan katsomoon katsomaan muiden joukkueiden suorituksia.
Verra sujui hyvin ja pääsimme kunnon kisafiilikseen!! Kopissa kaikki olivat iloisia ja innoissaan tulevasta suorituksesta. Jäälle mennessä fiilis todellakin nousi kattoon!
Menimme viimeisenä sm-noviisi joukkueena jäälle ja suoritus meni hyvin!! Olimme kaikki ihan tyytyväisiä.
Verran ja syömisen jälkeen mentiin kannustamaan junnuja ja katsoimme muitakin joukkueita.
Paluumatkalla junnut valtasivat (jälleen kerran) takapenkin. ;) Matkalla kaikki olivat vähän väsyneitä (tai sokerihumalassa xD) joten matka sujui rattoisasti Jyväskylään!
Iloisin ja luottavaisin mielin kohti ensimmäisiä kisoja!! :D
                                                                  
                                                                                     By: D-ryhmä Dyylikkäät+Allu :)

Syyskuu!

Syyskuu sujui hyvin, harkkoja oli aika paljon ja joukkue kehittyi huimaa vauhtia.Joukkuehenki on parantunut myöskin!:)
Oheisilla panostimme ohjelman liikkeiden selvyyteen ja terävyyteen, teimme myös kunto-ja tanssiharjoittelua.
Jäällä olemme hioneet ohjelman kuvioita ja tekniikkaa, koksuja syyskuussa teimme 17:)!!!
Kävimme myös Piispalassa tehopäivällä, jossa saimme hienosti ohjelman eteen päin, mutta hiomista riittää vielä...
Innolla ja kovalla treenillä kohti uusia päiviä ja etenkin kohti Pre seasonia ja ekoja kisoja!!!:)



                          Rakkain terveisin: C-ryhmä <3


Elokuu

Elokuussa aloitimme koulun ja harjoitusten yhdistämisen.
12.8 oli ohjelmamme ensiesitys perheillemme ja tuttaville.

Oheisilla olemme panostaneet ohjelmaan ja kuntoon. Tämän kuun aikana olemme myös tehneet paljon ohjelmaa. Kokonaisia elokuussa olemme tehneet n.15! Ohjelmassa olemme päässyt paljon eteenpäin, mutta hiomistakin vielä on. Olemme panostaneet myös yksilötaitoihin muutamilla jäillä.

Reippaalla meinigillä ja innolla eteenpäin!! ;)

                                                                                                                                       By: B-ryhmä
                                                                                                                                (kirjoittanut Viola :P)